Kotimaan kulttuurimatkoihin erikoistunut matkatoimisto

 

 

Etusivu

Matkaluettelo

Peruutusehdot

Yhteydenotto

Yhteystiedot

 

 

 

Kulttuurikolmion teatterimatkat

Seuraa ilmoittelumme Aamulehden Moro-lehdessä ja näillä sivuilla!

 

 

TEATTERIMATKA HÄMEENLINNAN TEATTERIIN la 25.2.2012

Maailman menestys, Frank McCourtin SEITSEMÄNNEN PORTAAN ENKELI

Frank McCourtin omaelämänkerrallinen romaani Irlannin Limerickissä ja New Yorkin Brooklynissä eletystä köyhästä lapsuudesta on valloittanut ihmiset kaikkialla. Samalla kertaa runollisen ja katu-uskottavan McCourtin huikea selviytymistarina on saanut lukijat ympäri maailmaa haukkomaan henkeään sekä vuoroin nauramaan ja liikuttumaan kyyneliin asti.

Vuoden 2012 helmikuussa tämä ylistetty mestariteos siirtyy ensimmäistä kertaa teatterin lavalle Hannu Matti Tyhtilän ohjaamassa draamassa, jossa irlantilaisen kansanmusiikin väkevä perinne on keskeisessä osassa. Iloiset tanssikappaleet, haikeansuloiset lemmenlaulut ja hurjat balladit kuljettavat kertomusta, joka loihtii yleisön eteen pula-ajan Irlannin kapeat kujat, savuiset pubit ja vankkumatonta elämäntahtoa huokuvat ihmiset.

Isä Malachy saa potkut työpaikasta toisensa jälkeen, ryyppää ruokarahat ja herättää lapset yöllä laulamaan irlantilaisia kapinalauluja. Äiti Angela yrittää ruokkia yhä kasvavaa pesuettaan parhaansa mukaan. Frank-poika etsii paik-kaansa ankaran roomalaiskatolisuuden sävyttämässä maailmassa, jossa mielekkäät tulevaisuudennäkymät tuntuvat olevan kovin vähissä. Seitsemännen portaan enkeli on tarina selviytymisestä, rakkaudesta, toivosta, peräänantamattomuudesta ja lauluista, jotka sukupolvesta toiseen soivat ihmisten sydämissä.

Kantaesitys 23.2.2012 Hämeenlinnan Teatterin Päänäyttämöllä

Dramatisointi Frank McCourtin romaanin pohjalta: Maija Sydänmaanlakka ja Hannu Matti Tyhtilä
Ohjaus: Hannu Matti Tyhtilä
Rooleissa mm.: Maija Sydänmaanlakka, Lasse Sandberg, Ilkka Koivula, Aleksi Aromaa.


Lähtö la 25.2.2012 klo 12.30 Tampereen keskustori, Vanhan kirkon edestä. Paluu Tampereelle n. 18.30-18.45.

Hinta 55 €/hlö. Hinta sisältää matkan, esityksen ja väliaikakahvin.

Ilmoittautumiset, muutama paikka vapaana, toimi nopeasti!

*************

 

TEATTERIMATKA LAAJAVUOREN KESÄTEATTERIIN la 14.7.2012

TAMPEREEN KOMEDIATEATTERI LAAJAVUOREEN

Tampereen Komediateatteri aloittaa kesäteatteritoiminnan Jyväskylän Laajavuoressa kesällä 2012. Laajavuoreen tulee aivan uudenlainen konsepti kesäteatterista ja yleisöä tullaan hellimään normaalista poiketen useilla eri esityksillä.

Kesän komediatarjonnasta vastaa 2000-luvun yksi esitetyimmistä ja pidetyimmistä komedioista Kuin tuhka tuuleen. Rauli Jokelinin ja Panu Raipian kirjoittama ilottelu on saanut jo yli 40 ensi-iltaa ja nyt se nähdään maan eturivin näyttelijöiden esittämänä Laajavuoressa.

Tuhka tuuleen on hulvaton komedia Hallamaan vanhapiikasisaruksista!

Sisarukset pitävät hautaustoimistoa, jolla on takanaan vakavarainen menneisyys. Kilpailu on kuitenkin kovaa, bisnekset eivät suju, konkurssi lähenee ja veljenpoika aiheuttaa päänvaivaa! Läheltä piti -tilanteita riittää ja poliisiakin tarvitaan paikalle ennen kuin kaikki selviää. Naurua ja jännitystä piisaa lopun yllätykseen asti!

Ensi-ilta 11.7.2012.

Ohjaus Rauli Jokelin.
Rooleissa mm. Tuija Vuolle, Heikki Nousiainen ja Eija Nousiainen

 

Lähtö la 14.7.2012 klo 12.30 Tampereen keskustori, Vanhan kirkon edestä. Paluu Tampereelle n. 18.30-18.45.

Hinta 70 €/hlö. Hinta sisältää matkan, esityksen ja ruokailun.

Ilmoittautumiset 8.6.2012 mennessä.

*************

 

 

 

 

Ilmoittautumiset

Paula Aho, 040 820 2968, paula.aho(at)kantokolmio.net
Ossi Aho, 050 548 6700, ossi.aho(at)kantokolmio.net

voi tehdä myös sähköpostilla

info(at)kulttuurikolmio.fi tai yhteydenottolomakkeella

Etusivulle

 

 

Teatterimatkat kesällä ja talvella.

Kulttuurikolmio räätälöi toivomustenne mukaisen teatterimatkapaketin asiantuntemuksella ja kilpailukykyiseen hintaan!

www.kulttuurikolmio.fi, © Ossi Aho 2007, päivitetty 23.01.2012